Tärkeä viikko

Nyt on menossa käänteentekevä raskausviikko. Kun tämä viikko päättyy, on myös ensimmäinen kolmannes takanapäin. Keskenmenon riskin pitäisi olla jo erittäin pieni. Toisaalta olen jo niin tottunut raskaana oloon, etten enää keskenmenoa osaa pelätäkään. Tilalle on tullut pelko siitä, että lapsi olisi jollakin tavalla viallinen. Pelko on siinä mielessä ajankohtainen, että nyt tutkitaan esimerkiksi kromosomipoikkeamia. Sikiönseulantaverikokeet ovat jo takanapäin, ja huomenna on kauan odottamani niskapoimu-ultra. Tosin en sitä niinkään sen niskapoimun mittaamisen takia odota, vaan siksi, että haluan nähdä että lapseni on elossa ja voi hyvin. Ja tietysti kiinnostaa nähdä miltä se nyt näyttää, kun se on melkein kymmenen kertaa isompi kuin viime ultrauksessa, ja pitäisi olla jo aivan oikean ihmisen näköinen. Jos niskapoimussa on turvotusta, niin ei se merkitse paljoakaan. Sen ei tarvitse tarkoittaa, että lapsellani olisi downin syndrooma. Ja vaikka hänellä sellainen olisikin, en häntä tuolta pois haluaisi ottaa. On down-lapsellakin oikeus elää. Todennäköisyys sellaisen lapsen syntymiseen on kyllä aika pieni, muistaakseni jotain 1 : 1200 tms. minun ikäiselläni. Enemmän pyörittelen mielessäni kaikenlaisia rakenteellisia vikoja, sellaisia jotka käytännössä estäisivät lasta elämästä ja raskaus pitäisi keskeyttää. Huomisessa ultrassa ei vielä kovin tarkkoja rakenteita näe, niitä katsellaan sitten parin kuukauden päästä.