Nesting

Katsoin teiniraskaudesta kertovan elokuvan Juno, ja siinä tuli esille termi nesting. Eli pesänrakentaminen. Että kun tuleva äiti ryhtyy valmistelemaan vauvalleen huonetta, se on luonnollista toimintaa, pesänrakentamista. En tiedä oliko tuo sen ihmeemmin totta, kyseessä oli kuitenkin vain elokuva, mutta se herätti minussa ajatuksia. Ehkä vimmani ostella kaikenlaista vauvaan liittyvää jo nyt etukäteen ei olekaan vain malttamattomuutta ja tarvetta konkretisoida tätä asiaa. Ehkä se on aivan luonnollista pesänrakennusviettiä. Se on minusta kaunis ajatus, ja antaa tietyllä tapaa oikeutuksen näille hankinnoille.

Tosin minä en tee täällä kokonaista lastenhuonetta. Minua ärsyttää, kun jotkut tutut kyselevät, että aiotaanko me muuttaa isompaan asuntoon että olisi lastenhuone. Miksi sellainen pitää olla? Miksi jokainen perheenjäsen pitäisi sulkea omaan huoneeseensa? Ei minunkaan lapsuudessani, silloin kun olin ihan pikkuinen ja perheessäni oli jopa kaksi lasta, ollut mitään lastenhuonetta. Jos joku on sitä mieltä, että olemme huonot vanhemmat kun emme anna yhtä huonetta lapsellemme, niin haistakoon kukkasen. Kyllä minä voin muuttaa tästä isoon 5 h + k omakotitaloon, jos joku antaa minulle sellaisen.

Ei perheen tarvitse olla rikas eikä asua väljästi ollakseen onnellinen.

Tipsahdus?

En ole kirjoittanut tähän yli viikkoon. Ei vaan ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Niin erikoiselta kuin se voikin kuulostaa, on tämä odotus välillä aika pitkäveteistä ja tuntuu siltä, ettei mitään tapahdu. Olen jo niin tottunut raskaana oloon, että saattaa mennä välillä jopa useita tunteja, etten ajattele tätä asiaa ollenkaan. Ja toisaalta välillä tulee niitä hetkiä, kun keikistelen peilin edessä ihailemassa Masuani.

Masu on ollut nyt noin kolme viikkoa näkyvillä. Aluksi se tuntui kasvavan nopeasti, mutta sitten minusta näytti, että kasvu pysähtyi pariksi viikoksi. Se oli aika tylsää ja turhauttavaa. Olisi nyt ruvennut kasvamaan kun kerran niin antoi ymmärtää! Vasta tällä viikolla olen huomannut, että Masu on alkanut näyttää taas isommalta, ja sen muoto alkaa muistuttaa yhä enemmän oikeaa aitoa mammamasua, joka alkaa heti rinnan alapuolelta. Paidat alkavat käydä edestä ärsyttävän lyhyeksi, enkä omista vielä yhtään ainoaa mammapaitaa. Mammahousuja olen käyttänyt jo kolme viikkoa. Kaapissa odottelee kolmen mammapaidan kankaat, kun vaan ehtisi ja ja jaksaisi ommella. Kohta on pakko ommella, ellei halua alasti hillua.

Kun löhöilin toissailtana sohvalla, tunsin kohdussa tipsahduksen, ja noin minuutin päästä toisen. Se tuntui kuin joku olisi tuikannut minua sisältä päin jollain oikein pienellä ja oikein pehmoisella esineellä. En oikein tiedä, mistä muustakaan voi olla kysymys kuin vauvan liikkumisesta, mutta toisaalta onkohan ihan mahdotonta, että se voisi jo nyt tuntua? Sanovat, että pitäisi 20. viikolle odottaa, ennen kuin alkaa tuntua. Tunsin tipsahdukset rv 14+5 joka on aika kaukana tuosta 20 viikosta. Toisaalta olen lukenut foorumeilta että aiemmin synnyttäneet naiset ovat tunteneet liikkeitä jopa 13. viikolla. En tiedä tuntevatko he niitä aikaisemmin sen vuoksi, että heidän kohtunsa on erilainen kuin meidän ensikertalaisten, vai siksi, että he ovat kokeneempia tunnistamaan liikkeet. Jos kyse on jälkimmäisestä vaihtoehdosta, niin enkö minäkin voisi tuntea liikkeitä jo nyt? Löysin foorumeilta myös mainintoja siitä, että jotkut ensikertalaiset ovat havainneet liikkeitä jopa 14. viikolla. Joten miksipä en minäkin? Ihan sama vaikka neuvolassa sanottaisiinkin, että vasta 20. viikolla alkaa tuntua. Ehkä he tarkoittavat sitä, että alkaa tuntua selvästi. Se on ihan eri asia, kuin tämä mitä minä havaitsin. Todella, todella pienestä tipsahduksesta oli kysymys, se olisi ollut helppo jäädä huomaamatta. Mutta kun minä huomasin.