Katsoin teiniraskaudesta kertovan elokuvan Juno, ja siinä tuli esille termi nesting. Eli pesänrakentaminen. Että kun tuleva äiti ryhtyy valmistelemaan vauvalleen huonetta, se on luonnollista toimintaa, pesänrakentamista. En tiedä oliko tuo sen ihmeemmin totta, kyseessä oli kuitenkin vain elokuva, mutta se herätti minussa ajatuksia. Ehkä vimmani ostella kaikenlaista vauvaan liittyvää jo nyt etukäteen ei olekaan vain malttamattomuutta ja tarvetta konkretisoida tätä asiaa. Ehkä se on aivan luonnollista pesänrakennusviettiä. Se on minusta kaunis ajatus, ja antaa tietyllä tapaa oikeutuksen näille hankinnoille.
Tosin minä en tee täällä kokonaista lastenhuonetta. Minua ärsyttää, kun jotkut tutut kyselevät, että aiotaanko me muuttaa isompaan asuntoon että olisi lastenhuone. Miksi sellainen pitää olla? Miksi jokainen perheenjäsen pitäisi sulkea omaan huoneeseensa? Ei minunkaan lapsuudessani, silloin kun olin ihan pikkuinen ja perheessäni oli jopa kaksi lasta, ollut mitään lastenhuonetta. Jos joku on sitä mieltä, että olemme huonot vanhemmat kun emme anna yhtä huonetta lapsellemme, niin haistakoon kukkasen. Kyllä minä voin muuttaa tästä isoon 5 h + k omakotitaloon, jos joku antaa minulle sellaisen.
Ei perheen tarvitse olla rikas eikä asua väljästi ollakseen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti