Idioottimaista optimismia

Tämä on nyt kyllä ihan hirveää optimismia ja asioiden edelle menemistä: minulla on vasta raskausviikko 6+5 menossa ja olen jo tehnyt hankintoja. Kauheaa. Isoin hankinta oli saumuri, mutta sillehän on käyttöä ihan muutenkin. Ja tulipa shoppailtua kankaita noin sadalla eurolla, että saan ruveta ompelemaan lapselleni vaatteita ja vaippoja. Kyllä minä nyt tipahdan kovaa ja korkealta jos tämä meneekin kesken. Tai no, tipahtaisin joka tapauksessa, tein hankintoja tai en. Yritän järkevästi selittää itselleni, että eiköhän niille vaatteille ja vaipoille JOSKUS tule joku käyttäjä, tai että voihan ne myydä ja hankkia myyntivoittoa niistä, jos ei muutakaan käyttöä ole.

Vai pitäisikö minun vaan suosiolla heittää se keskenmenomörkö nurkkaan ja olla onnellinen siitä mitä minulla on, tässä ja nyt?

Sydän

Ultrassa käyminen oli todella tunteellinen kokemus. Niin epätodellinen, niin kaunis, niin omituinen tilanne. Ja siellä kohdussa köllötteli kahdeksan millimetrin pituinen pikkuiseni sydän iloisesti läpättäen. Siellä se vaan olla möllötti kuin se olisi maailman itsestäänselvin asia. Kuin olisi sanonut että totta kai olen täällä, mitä siinä vahtaatte silmät kyynelissä ja suut ymmyrkäisinä? Minun lapseni, pienokaiseni, epämääräinen suttu ultraääniruudulla, suttu jonka keskellä sykkii pieni sydän.

Koska kohtuni oli asettunut vahvasti takakenoon, ei kuvasta saanut niin selvää kuin olisi ollut toivottavaa. Niinpä neuvolan täti kehoitti tulemaan viikon päästä uudelleen - ilman että pitäisi uudesta käynnistä maksaa mitään - että näkisimme lapsemme paremmin.

Se tumma soikio ja sen keskellä näkyvä pieni suttu ja sen keskellä läpättävä sydän piirtyivät verkkokalvoihini kenties ikuisiksi ajoiksi.

Huolehdin, siis olen äiti

Olen ollut tietoisesti raskaana 1,5 viikkoa. Parin ensimmäisen päivän ilo vaihtui melko pian huoleen ja pelkoon. Mitä jos tulee keskenmeno? Mitä jos tälläkin hetkellä sisälläni on kuollut alkio? Mitä jos jotain muuta menee pahasti pieleen? Mitä jos olen jotenkin vahingoittanut lastani juopoteltuani silloin, kun en vielä tiennyt raskaudesta?

Huoli omasta lapsesta on valtava, vaikka lapsi on tällä hetkellä kai pienen pavun kokoinen. Haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että lapsi voi hyvin, mutta en tiedä ollenkaan, miten se voi. Minusta on tullut ahdistunut ja vakava tämän raskauden myötä, vaikka tämä on suuren unelmani täyttymys ja pitkäaikaisen lapsettomuuden jälkeen koittanut onni.

Olen miettinyt sitä, että mitä tarkoittaa sana "äiti". Olenko minä jo nyt äiti? Listaanpa tähän muutamia ominaisuuksia, joita äidin määritelmään mielestäni kuuluu.

• Äiti on naispuolinen ihminen jolla on lapsi. - Kyllä, minä olen naispuolinen ihminen ja minulla on pieni lapsi sisälläni.
• Äiti rakastaa lastaan - Kyllä, minä rakastan tuota pientä olentoa sisälläni niin paljon että sydän pakahtuu
• Äiti on ylihuolehtivainen, koko ajan huolissaan lapsensa hyvinvoinnista - Kyllä, pätee minuun täydellisesti
• Äiti välittää lapsesta enemmän kuin itsestään - Kyllä, minulle on aivan sama mitä itselleni tapahtuu kunhan lapsellani on kaikki hyvin

Mitähän kohtia vielä keksisi? Ei tule äkkiseltään mieleen mitään. Onkohan yhtään sellaista äidin määritelmää, jota en täytä?