Olen vaipunut synkkyyteen. On ollut kova paikka huomata, että vaikka olemme kulkeneet jo pitkän matkan, aivan liian pitkän, olemmekin kulkeneet ympyrää ja palanneet takaisin päin. Katkeruus valtaa mielen, koko ajan vaan kyselee itku kurkussa että miksi? Miksi juuri me? Välillä mieleen häivähtää karmeita ajatuksia siitä, että mitä jos emme koskaan onnistu. Kuinka voisin elää lopun elämäni lapsettomana? En voi. Se ei ole vaihtoehto. Meidän täytyy onnistua, pakkohan meidän on.
Todennäköisyyslaskenta tekee minut hulluksi. Mitä järkeä on mennä vaikkapa inseminaatioon jos sen onnistumistodennäköisyys on tilastollisesti vain 10 - 15 %? Kun luomumeiningillä todennäköisyys on 20 %. Tuohan tarkoittaa sitä että pitäisi pysyä kotona luomuilemassa. Ja mitä järkeä on maksaa itsensä kipeäksi IVF-hoidoista, jos niissäkin onnistumisprosentti on vain jonkun 30 % luokkaa per yritys? Mitä järkeä on ylipäänsä edes haluta lisääntyä, jos se kerran on näin vaikeaa ja pilaa kaiken ilon elämästä?
Mitä järkeä on elää, jos ei saa lasta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voimia! Tunnistan tunteet, toivotaan, että päivä alkaa pian paistamaan.
VastaaPoista