Takaisin menneeseen

Olen saanut elellä "normaalin" naisen elämää maaliskuusta saakka clomien ansiosta, koska niillä olen ovuloinut. Sitä on tapahtunut jo niin monesti, että olen melkein tuudittautunut pitämään sitä itsestäänselvyytenä. Nyt todellisuus iski taas päin naamaa: minulla on PCO, ei se mihinkään ole karannut, vaikka lääkkeitä söisinkin. Nyt eletään neljättä clomikiertoa ja joudun valitettavasti toteamaan, että tällä kertaa lääkitys ei toiminut. Ovulaatio jäi välistä, niin kuin ennen vanhaan. Olin reissussa viikon ja tietysti koko ajan mietin, että missähän vuoto viipyy, olenkohan raskaana. Oli tylyä tehdä kotiin palattua miinustesti ja todeta, että vanha tuttu PCO se vaan siellä taas riehuu. Minä ja minun surkeat, käyttökelvottomat munasarjani. En minä näiden kanssa mihinkään pääse.

Edessä on 1,5 kk toivotonta elämää, kun ei ole mitään lääkitystä eikä lääkäriin heinäkuussa pääse. Ei auta kuin odottaa taas. Odottaa ja odottaa. Sitähän tässä on tehty jo viime vuoden keväästä saakka. Odotettu odottamista.