Uskottava se on

Olen nyt ollut yhden vuorokauden raskaana niin, että olen tiennyt siitä. Tämä vuorokausi on ollut mielenkiintoista tunteiden myllerrystä.

Aluksi olin shokissa. Sitten olin ihan vakava muutaman tunnin, en voinut edes hymyillä. Toisaalta tiesin tarkalleen mitä on tapahtunut, toisaalta en tajunnut siitä mitään. Sitten pikku hiljaa naamalle alkoi levitä hymy, ja ymmärsin, että minulla on nyt, juuri tässä ja nyt, se onni mitä olen odottanut vuosi ja kolme kuukautta. Tai oikeastaan kauemmin, paljon kauemmin, koska toki haaveilin lapsesta jo ennen kuin aloimme sitä yrittää. Olen haavellut siitä toistakymmentä vuotta, se on aina ollut elämäni tärkein tavoite.

Tiedän, että tämä on vielä kovin hauras onni. Että se voidaan ottaa minulta pois millä hetkellä hyvänsä. Mutta jostain syystä, sen sijaan että pelkäisin keskenmenoa hullun lailla ja juoksisin vessassa kyttäämässä ettei vaan verta tule, oloni on todella tyyni keskenmenon riskin suhteen. Ajattelen, että olen saanut jo jotain sellaista, mitä minulta ei koskaan voida ottaa pois: tiedon siitä, että minä voin onnistua tässä, eikä siihen tarvita avuksi kuin tietty hormonilääkitys. Olen jo useamman kuukauden ajan suunnitellut kovempiin hoitoihin menemistä ja tarkoitus oli ilmoittautua yksitysielle lapsettomuusklinikalle jo ensi viikolla. Nyt tiedän, että minä en tarvitse kovempia hoitoja, että tämä voi onnistua helpommallakin. Sitä asiaa ei minulta voi kukaan ottaa pois.

Kävin eilen paiskimassa vähän aikaa melko fyysistä työtä ja siinä hikoillessani ja hengästyessäni mietin, että onkohan tämä nyt ihan turvallista. Mutta sitten ajattelin että ei raskaus ole mikään sairaus, ja kyllä se sieltä pois tulee jos on tullakseen, ei pienellä rehkimisellä ole siihen vaikutusta. Muutenkin ajattelen keskenmenon riskiä niin, että jos se sieltä pois tulee, niin sen on tarkoituskin tulla. Että silloin siinä on jotain vikana, eikä sen pidäkään jatkaa elämäänsä.

Mutta nyt olen raskaana, niin raskaana etten voi olla sitä tuntematta. Rintaliivieni koko on vaihtunut muutamassa päivässä B:stä C:hen. Olen joutunut sen takia käymään vaateostoksilla enkä voi enää kuvitellakaan laittavani vanhoja liivejä päälleni. Säikähdän joka kerta kun katson alaspäin tai kuljen peilin ohi, niin huomattava ero rintavarustuksessani on aiempaan verrattuna. Aiemmissa kierroissa minulla oli aina niitä kuuluisia luulo-oireita, että kun luulin olevani raskaana, olin tuntevinani jotain pientä rintojen kipeytymistä jne. Nyt olen oppinut (eikä tätäkään oppia voi minulta pois ottaa, tapahtui mitä tapahtui! Kuinka paljon olenkaan jo ehtinyt saada!) että luulo-oireita ei kannata kuunnella. Tämänhetkinen tissitilanne on nimittäin sellainen, ettei sitä tarvitse kuulostella ja tunnustella, vaan se on niin räikeän isosti esillä, ettei sitä voi olla huomaamatta. Tuntuu kuin olisi kaksi erillistä yksikköä: minä ja minun rintani. Ja niistä jälkimmäinen vetää kaiken huomioni puoleensa. En erityisemmin pidä isoista rinnoista, joten minun täytyy nyt yrittää tottua tähän. Ehkä opin pitämään niistä, ehkä opin kantamaan niitä ylpeydellä, niin kuin olen aina B-kokoakin kantanut.

Tämän vuorokauden aikana olen saanut kokea myös paljon ilon ja huikeiden energiapurkausten tuntemuksia. Kuinka rohkea, suorastaan uhkarohkea olenkaan, kun uskallan iloita tästä! Ja toisaalta, tämä on minun iloni ja minun onneni juuri nyt ja tässä hetkessä kunnes toisin todistetaan. Joten minulla on oikeus, suorastaan velvollisuus nauttia siitä täysin rinnoin (vähän liiankin täysin...)!

Mielessäni pyörii vaan kaksi kysymystä: milloin tämä on saanut alkunsa, ja millaista vahinkoa teinkään lapselleni viime viikolla runsaasti alkoholia juotuani? En todellakaan voinut kuvitella olevani raskaana, kun kiertopäivänä 35 testi näytti miinusta. Ja sattui tulemaan sellaisia tilanteita, että alkoholia tuli juotua useampana päivänä. Nyt asia vaivaa minua aivan hirveästi. Tosin juttelin siitä ystäväni kanssa, ja hän vakuutteli kovasti, että raskaus on vielä niin alussa ettei alkoholilla ole mitään vaikutusta alkioon. Mutta mistä minä tiedän kuinka alussa se on? Tämä on todellinen mysteeri.

On kaksi vaihtoehtoa, milloin ovulaatio olisi voinut tapahtua. Toinen on tarkka ajankohta, toinen on erittäin liukuva.

Vaihtoehto 1) 19.6., tätä vaihtoehtoa tukevat seuraavat asiat:

• ajoitus olisi ollut oikea, oli kierron päivä 13 ja minulla on tapahtunut aiemmissa clomikierroissa todistetusti ovulaatio kp 13 - 15
• oli aivan selvät ovulaatiokivut

Vaihtoehto 2) aikaväli  20.6 - 2.7., tätä vaihtoehtoa tukevat seuraavat asiat:

• ovulaatiolimoja esiintyi aikavälillä 23. - 26.6.
• 11.7. raskaustesti näytti vielä miinusta joten raskaus oli luultavasti hyvin alussa (jos siihen on luottaminen, että plussa näkyy 14 päivää ovulaation jälkeen olisi ovulaatio voinut olla aikaisintaan 27.6.)
• jos olisin tullut tässä kesä-heinäkuun vaihteessa raskaaksi, olisin nyt raskausviikolla 5, ja netistä löytämieni tietojen mukaan tissioireet ym. tulevat yleensä nimenomaan rv 5
• tänä aamuna tekemäni raskaustesti on sitä mieltä, että hedelmöittyminen olisi tapahtunut 2 - 3 viikkoa sitten (käytännössä sen olisi pitänyt tapahtua 2.7. koska sen jälkeen on ollut sänkyhommista pitkä tauko)

Jotenkin vaan vaaka kallistuu tosi vahvasti vaihtoehtoon 2. Jos oletetaan, että hedelmöitys olisi tapahtunut tuona viimeisenä mahdollisena päivänä eli 2.7. niin olisin tänään tasan 5 viikkoa raskaana ja lapsen olisi määrä syntyä 25.3.2011. No siitä ainakin voin olla melko varma, että laskettu aika on viimeistään tuona päivänä. Ja siitä, että laskettu aika on jossain kohden maaliskuuta. Ehkä se tieto riittää näin ensi alkuun: maaliskuu 2011.