29.12.2010

Aika rientää

Mitä pitemmälle raskaus etenee, sitä nopeampaa se tuntuu menevän. Enää pitkään aikaan en ole jaksanut laskea, että millä viikolla olen menossa. Käväisen täältä blogin widgetistä asian tarkistamassa aina toisinaan tai jos tietoa johonkin tarvitsee.

Olen voinut raskaana ollessani kokolailla hyvin. Rasituksessa kohtu kipeytyy, ja jos fyysisesti raskasta työtä tulee tehtyä vaikkapa tunti tai pari putkeen, saatan olla kipeä vielä seuraavanakin päivänä. Mutta niin kauan kun otan rennosti, voin vallan mainiosti. Eikä rennosti ottaminen tarkoita, että joutuisin makoilemaan päivät pitkät, vaan voin kyllä touhuilla kaikenlaista kevyttä puuhaa ihan huoletta. Vointini on muuttunut selvästi paremmaksi viimeisen kuukauden aikana. Vauvallakin on koko ajan kaikki ollut hyvin, mitat ym. ovat aina olleet normaalit kun niitä on neuvolassa tai ultrassa tutkittu. Vaikka tämän raskaan lastin kanniskeleminen onkin välillä hieman hankalaa, niin täytyy olla kokolailla tyytyväinen tämän raskauden sujumiseen. Toisinaan on ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, että onpas kamalaa kun pitää odottaa vielä niin kauan. Mutta nyt tuntuu siltä, että synnytyksen ajankohta lähestyy koko ajan yhä nopeampaa vauhtia, ja se vähän hirvittää. On niin paljon (työ)asioita kesken, mitä pitäisi valmiiksi saattaa ennen äitiysloman alkamista.

Hankinnat tulokasta varten alkavat olla varsin hyvällä mallilla - mitään isompaa ei tarvitse tähän hätään enää ostaa. Äitiyspakkauskin on saatu jo ja vaatteita tuntuu sen ansiosta olevan tosi paljon. Pakkauksen lisäksi olen hankkinut vaatteita kirpputorilta ja itse tekemällä. Kestovaippoja olen myös tehnyt ahkerasti, mutta se operaatio on vielä aivan vaiheessa. Vaippoja tarvitsee niin hurjan paljon, että tekemistä riittää vielä loppuraskaudeksikin.

Muutaman päivän päästä menen yksityiselle ultraan ihan vaan huvin vuoksi. Viikkoja on silloin koossa 28+3. Toivottavasti saisin vähän parempia kuvia muistoksi kuin edellisestä ultrasta, josta tuli semmoisia suttukuvia, ettei niillä tee mitään. Jos saan nyt parempia kuvia, laitan jonkun tänne blogiinkin näytille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti