Minä päätin aikaa sitten, ettei meidän lapsellemme tule mitään typerää työnimeä. Häntä sanotaan vaan lapseksi tai vauvaksi niin kauan, että hän saa oikean nimen. Mutta miehelläni on taipumus kehitellä lempinimiä, tai oikeastaan ne tuntuvat syntyvän hänen suussaan aivan itsestään ja miettimättä. Lemmikeillämmekin on mitä kummallisempia kutsumanimiä. Joten pitihän se arvata, että jossain vaiheessa "lapsi" ja "vauva" alkavat käydä miehelle liian tavanomaisiksi.
Lastani on nyt sitten viime aikoina kutsuttu parillakin lempinimellä - tai siis en minä ole niitä käyttänyt, vaan lapsen isä - Junioori ja Mökly. Jälkimmäinen nimike tulee siitä, että minä käytän lapsen liikehdinnästä sanaa "möklyäminen", koska sellaiselta se minusta tuntuu. Tästä sanasta on olemassa myös johdannainen "mökl" joka on jonkinlainen onomatopoeettinen termi ja kuvastaa lapsen liikahduksia.
Minulle hän on edelleenkin Lapsi. Mutta olkoon nyt sitten lapsen isälle vaikkapa se Mökly. Ei nimi lasta pahenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti