Erilainen raskausviikko

Raskausviikko 30 alkoi viime perjantaina kovin erilaisissa merkeissä kuin kaikki aiemmat viikot. Heti kun päästiin näille "hyville lukemille" eli viikoille jotka alkavat numerolla 3, alkoi tapahtua. Elämä heitti kerralla kunnon kuperkeikan.

Ongelmattomasti sujunut raskauteni on nyt sitten riskiraskaus, hyvin voinut lapseni voi syntyä keskosena. Näiden asioiden ymmärtäminen, sisäistäminen ja hyväksyminen on vienyt aikaa. Onneksi täällä sairaalassa maatessa sitä aikaa miettimiseen riittää yllinkyllin.

Pelko on erikoinen seuralainen. Varsinkin jos kyse on kaksinkertaisesta pelosta: pelko sekä lapsensa, että oman henkensä puolesta. Muutama päivä sitten syvällä henkisessä kuopassa käväistyäni nousin sieltä ylös ja vaihdoin pelon toivoon. En jaksa keskittyä pelkäämään sitä, että etiseksi todettu istukka vuotaa yhtäkkiä kuiviin sekä vauvani että minut. Nyt haluan keskittyä toivomaan, että tarpeeksi rauhallisesti ottamalla ja positiivisin mielin elämää jatkavana kaikki sujuukin hyvin. Vauvastani tuskin tulee täysaikaista, mutta haluan uskoa siihen, että hän on terve ja vahva ja saa hyvät eväät elämään riippumatta siitä, syntyykö hän huomenna, viikon päästä, kuukauden kuluttua vai laskettuna aikana.

Elämä on nyt niin erilaista. Normaaliraskaudessa ollaan malttamattomia, että miksei se jo synny. Tässä minun raskaudessani toivotaan, että kunpa se ei vielä syntyisi. Normaaliraskaudessa äiti ja vauva lähtevät yhdessä kotiin muutaman päivän kuluttua synnytyksestä, ja äiti joutuu opettelemaan vauvan hoidon rutiinit kotona, valvomaan öitä itkevän lapsen takia ja niin edelleen. Tässä minun tapauksessani voi käydä niin, että ne rutiinit opetellaankin sairaalassa useiden viikkojen aikana, ja kotona valvotaan öitä siksi, kun on ikävä sitä pientä lasta, joka ei itkekään siinä vieressä. Onneksi heti aamulla pääsee hänen luokseen. Sellaiseen elämään minun on vaan asennoiduttava ja valmistauduttava, vaikka tässä ei ehkä niin käykään. Kukaan ei osaa sanoa, miten tässä käy. Kukaan ei osaa sanoa todennäköisyyttä sille, synnytänkö keskosen, ennenaikaisen vai täysaikaisen vauvan. Kaikki on mahdollista, ja minun on pakko - vain ollakseni valmis - elää sen huonoimman vaihtoehdon mukaan koko ajan.

Tämä on ollut erilainen raskausviikko. Se on vietetty sairaalassa tarkassa seurannassa ja kontrollissa. Välillä on koettu hyvinkin pelottavia hetkiä, milloin veren, milloin supistelujen muodossa. Toistaiseksi se pahin on ohi. Ja toisaalta, se voi tulla takaisin milloin tahansa.

Tämä raskausviikko päättyy ensi yönä. Silloin saan lakata asennoitumasta niin, että vauvani syntyy 30-viikkoisena. Ja saan ryhtyä asennoitumaan niin, että vauvani syntyy 31-viikkoisena. Kunnes tulee taas seuraava perjantai. Huomenna alkaa viikko 31, eli 32. viikko, enkä tiedä missä sen tulen viettämään, sairaalassa vai ehkä jopa kotona? Miltä mahtaa tuntua ulkoilma keuhkoissa, jos sitä ei ole viikkoon hengittänyt? Tai omat vaatteet päällä? Tai oman kodin tuoksu? Itse tehty ruoka? Oma sänky?