Tänään söin viimeisen clomin. Muistan kuinka iloinen olin, kun neljä kiertoa sitten sain aloittaa clomien syömisen. Olin niin riemuissani siitä, että saan kokonaista neljä yritystä käyttööni. Vielä isommaksi riemu repesi, kun huomasin ihan oikeasti ovuloivani näillä lääkkeillä. Se on iso juttu ihmiselle, joka on ollut ilman ovulaatiota koko noin yhdeksän kuukautta kestäneen yrittämisen aikana. Kyllä niillä on helppoa, jotka ovuloivat luonnollisesti, niin kuin naisen pitääkin. Minä en taida mikään nainen ollakaan.
Mutta riemun ajat alkavat olla ohi, ainakin näiden clomihommien osalta. Pienet vaaleanpunaiset pillerit pienen purnukan pohjalla ovat huvenneet loppuun. Enkä vieläkään ole raskaana. En voikaan enää tuudittautua siihen ajatukseen, että minun ainoa vikani on PCO ja sen myötä ovuloimattomuus, ja että sehän on helposti hoidettavissa. No, kyllähän se olikin helposti hoidettavissa. Mutta siitä huolimatta, syystä tai toisesta kohtu on edelleenkin autiotalo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti