Erilainen raskausviikko

Raskausviikko 30 alkoi viime perjantaina kovin erilaisissa merkeissä kuin kaikki aiemmat viikot. Heti kun päästiin näille "hyville lukemille" eli viikoille jotka alkavat numerolla 3, alkoi tapahtua. Elämä heitti kerralla kunnon kuperkeikan.

Ongelmattomasti sujunut raskauteni on nyt sitten riskiraskaus, hyvin voinut lapseni voi syntyä keskosena. Näiden asioiden ymmärtäminen, sisäistäminen ja hyväksyminen on vienyt aikaa. Onneksi täällä sairaalassa maatessa sitä aikaa miettimiseen riittää yllinkyllin.

Pelko on erikoinen seuralainen. Varsinkin jos kyse on kaksinkertaisesta pelosta: pelko sekä lapsensa, että oman henkensä puolesta. Muutama päivä sitten syvällä henkisessä kuopassa käväistyäni nousin sieltä ylös ja vaihdoin pelon toivoon. En jaksa keskittyä pelkäämään sitä, että etiseksi todettu istukka vuotaa yhtäkkiä kuiviin sekä vauvani että minut. Nyt haluan keskittyä toivomaan, että tarpeeksi rauhallisesti ottamalla ja positiivisin mielin elämää jatkavana kaikki sujuukin hyvin. Vauvastani tuskin tulee täysaikaista, mutta haluan uskoa siihen, että hän on terve ja vahva ja saa hyvät eväät elämään riippumatta siitä, syntyykö hän huomenna, viikon päästä, kuukauden kuluttua vai laskettuna aikana.

Elämä on nyt niin erilaista. Normaaliraskaudessa ollaan malttamattomia, että miksei se jo synny. Tässä minun raskaudessani toivotaan, että kunpa se ei vielä syntyisi. Normaaliraskaudessa äiti ja vauva lähtevät yhdessä kotiin muutaman päivän kuluttua synnytyksestä, ja äiti joutuu opettelemaan vauvan hoidon rutiinit kotona, valvomaan öitä itkevän lapsen takia ja niin edelleen. Tässä minun tapauksessani voi käydä niin, että ne rutiinit opetellaankin sairaalassa useiden viikkojen aikana, ja kotona valvotaan öitä siksi, kun on ikävä sitä pientä lasta, joka ei itkekään siinä vieressä. Onneksi heti aamulla pääsee hänen luokseen. Sellaiseen elämään minun on vaan asennoiduttava ja valmistauduttava, vaikka tässä ei ehkä niin käykään. Kukaan ei osaa sanoa, miten tässä käy. Kukaan ei osaa sanoa todennäköisyyttä sille, synnytänkö keskosen, ennenaikaisen vai täysaikaisen vauvan. Kaikki on mahdollista, ja minun on pakko - vain ollakseni valmis - elää sen huonoimman vaihtoehdon mukaan koko ajan.

Tämä on ollut erilainen raskausviikko. Se on vietetty sairaalassa tarkassa seurannassa ja kontrollissa. Välillä on koettu hyvinkin pelottavia hetkiä, milloin veren, milloin supistelujen muodossa. Toistaiseksi se pahin on ohi. Ja toisaalta, se voi tulla takaisin milloin tahansa.

Tämä raskausviikko päättyy ensi yönä. Silloin saan lakata asennoitumasta niin, että vauvani syntyy 30-viikkoisena. Ja saan ryhtyä asennoitumaan niin, että vauvani syntyy 31-viikkoisena. Kunnes tulee taas seuraava perjantai. Huomenna alkaa viikko 31, eli 32. viikko, enkä tiedä missä sen tulen viettämään, sairaalassa vai ehkä jopa kotona? Miltä mahtaa tuntua ulkoilma keuhkoissa, jos sitä ei ole viikkoon hengittänyt? Tai omat vaatteet päällä? Tai oman kodin tuoksu? Itse tehty ruoka? Oma sänky?

Ultrakuvia

 

Nämä kuvat otettiin tänään ultrassa rv 28+5. Ylemmässä sivuprofiilia ja alemmassa söpö pikku jalkapohja, jonka varpaasta vauva nappasi kädellänsä kiinni.

Aika rientää

Mitä pitemmälle raskaus etenee, sitä nopeampaa se tuntuu menevän. Enää pitkään aikaan en ole jaksanut laskea, että millä viikolla olen menossa. Käväisen täältä blogin widgetistä asian tarkistamassa aina toisinaan tai jos tietoa johonkin tarvitsee.

Olen voinut raskaana ollessani kokolailla hyvin. Rasituksessa kohtu kipeytyy, ja jos fyysisesti raskasta työtä tulee tehtyä vaikkapa tunti tai pari putkeen, saatan olla kipeä vielä seuraavanakin päivänä. Mutta niin kauan kun otan rennosti, voin vallan mainiosti. Eikä rennosti ottaminen tarkoita, että joutuisin makoilemaan päivät pitkät, vaan voin kyllä touhuilla kaikenlaista kevyttä puuhaa ihan huoletta. Vointini on muuttunut selvästi paremmaksi viimeisen kuukauden aikana. Vauvallakin on koko ajan kaikki ollut hyvin, mitat ym. ovat aina olleet normaalit kun niitä on neuvolassa tai ultrassa tutkittu. Vaikka tämän raskaan lastin kanniskeleminen onkin välillä hieman hankalaa, niin täytyy olla kokolailla tyytyväinen tämän raskauden sujumiseen. Toisinaan on ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, että onpas kamalaa kun pitää odottaa vielä niin kauan. Mutta nyt tuntuu siltä, että synnytyksen ajankohta lähestyy koko ajan yhä nopeampaa vauhtia, ja se vähän hirvittää. On niin paljon (työ)asioita kesken, mitä pitäisi valmiiksi saattaa ennen äitiysloman alkamista.

Hankinnat tulokasta varten alkavat olla varsin hyvällä mallilla - mitään isompaa ei tarvitse tähän hätään enää ostaa. Äitiyspakkauskin on saatu jo ja vaatteita tuntuu sen ansiosta olevan tosi paljon. Pakkauksen lisäksi olen hankkinut vaatteita kirpputorilta ja itse tekemällä. Kestovaippoja olen myös tehnyt ahkerasti, mutta se operaatio on vielä aivan vaiheessa. Vaippoja tarvitsee niin hurjan paljon, että tekemistä riittää vielä loppuraskaudeksikin.

Muutaman päivän päästä menen yksityiselle ultraan ihan vaan huvin vuoksi. Viikkoja on silloin koossa 28+3. Toivottavasti saisin vähän parempia kuvia muistoksi kuin edellisestä ultrasta, josta tuli semmoisia suttukuvia, ettei niillä tee mitään. Jos saan nyt parempia kuvia, laitan jonkun tänne blogiinkin näytille.

Mökly

Minä päätin aikaa sitten, ettei meidän lapsellemme tule mitään typerää työnimeä. Häntä sanotaan vaan lapseksi tai vauvaksi niin kauan, että hän saa oikean nimen. Mutta miehelläni on taipumus kehitellä lempinimiä, tai oikeastaan ne tuntuvat syntyvän hänen suussaan aivan itsestään ja miettimättä. Lemmikeillämmekin on mitä kummallisempia kutsumanimiä. Joten pitihän se arvata, että jossain vaiheessa "lapsi" ja "vauva" alkavat käydä miehelle liian tavanomaisiksi.

Lastani on nyt sitten viime aikoina kutsuttu parillakin lempinimellä - tai siis en minä ole niitä käyttänyt, vaan lapsen isä - Junioori ja Mökly. Jälkimmäinen nimike tulee siitä, että minä käytän lapsen liikehdinnästä sanaa "möklyäminen", koska sellaiselta se minusta tuntuu. Tästä sanasta on olemassa myös johdannainen "mökl" joka on jonkinlainen onomatopoeettinen termi ja kuvastaa lapsen liikahduksia.

Minulle hän on edelleenkin Lapsi. Mutta olkoon nyt sitten lapsen isälle vaikkapa se Mökly. Ei nimi lasta pahenna.

Vaivalloista

En tiedä minkä laskukaavan mukaan pitäisi laskea, että milloin se kolmas kolmannes virallisesti alkaa, mutta kohtapuolin ainakin olo on sellaista kolmannen kolmanneksen luokkaa. Maha alkaa todellakin olla tiellä. Tuolilla pitää istua ryhdikkäästi, koska jos istuu vähänkin lysyssä, menee pallea ihan läjään. Kumartuminen on melko mahdotonta, koska kohtu ja maha eivät taivu sellaiseen. Siksipä esim. kenkien laittaminen jalkaan on aina aika tuskastuttava operaatio. Asunnon siivoaminen on tuon kumartumisasian takia todella vaikeaa. Siivosimme kämppää pari-kolme tuntia viime viikonloppuna, ja olin jo puolessa välissä urakkaa aivan uuvuksissa ja vielä seuraavanakin päivänä kärvistelin kohtukipujen kanssa. Eilen huomasin, että ilmeisesti kävelylenkilläkään ei kärsisi käydä, kun kahden kilometrin lenkki aiheutti koko loppupäiväksi ja -illaksi ahdistavan olon kohtuun ja turhan aktiiviseksi käyneet harjoitussupistukset. Kaiken lisäksi lapsukainen on alkanut valvottaa minua yöllä aktiivisella liikehdinnällään, joka on muuttunut helläväraisista muljahteluista aika kovaotteisiin jysähdyksiin.

Mitään dramaattista ei tähän vointiin kuitenkaan liity, ei esimerkiksi sellaisia ihan oikeita supistuksia, verenvuotoa tai muuta karmeaa. Olo on vaan aika kömpelö.

Jos nyt joku sanoo, että ei saa valittaa vaan pitää nauttia, niin sanonpa hänelle, että otapa kantaaksesi tämä taakka yhdeksi päiväksi ja katso, onko se joka sekunti ihanaa ja hauskaa ja ratkiriemukasta. Vaikka niin kai se on, että jos on kärsinyt lapsettomuudesta ja joutunut turvautumaan lääketieteen apukeinoihin tullakseen raskaaksi, niin ei ole oikeutta ajatella mitään negatiivista mistään raskauteen liittyvistä lieveilmiöistä.

Ilo

Jostakin iski yhtäkkiä päälle ilo. Olen niin iloinen, että sinä olet olemassa. Olen niin iloinen, että saan kantaa sinua mukanani ja tuntea sinun liikkuvan. Olen niin iloinen, että saan kokea synnytyksen. En malttaisi odottaa sitä. Ja kun odotan sitä, odotan ilolla. Minä haluan kokea sen, haluan tuntea kaiken mitä siihen liittyy. Haluan sinut synnytysvuoteellani viereeni makaamaan, haluan nähdä sinun kasvosi. Ilman sinua olisin vain tyhjä kuori. Sinun kanssasi minä haluan olla.

Anteeksi

Anteeksi lapseni
että saattelen sinut tällaiseen maailmaan
jossa edes ystävyys ei ole pyhää
vaan pelkkää kulissia
jossa se, joka on sinulle uskollinen
kuolee sinun syliisi
vaikka kuinka sitä rakastaisit
jossa et saa olla oma itsesi
vaan sinun täytyy pukea rooliasu yllesi
jossa on liian vaikea elää
mutta josta ei voi muuttaa pois
Anna anteeksi lapseni
etten voi antaa sinulle parempaa maailmaa