Heräsin yöllä siihen että kohtuun sattui aivan kamalasti. Ja tuntui siltä että oksennus tulee. Menin vessaan, pysyin hädin tuskin tolpillani, kun olo oli niin kammottava. Eipä lentänyt laatta mutta makasin vessan lattialla horkassa täristen jonkun aikaa. Sitten paha olo meni ohi ihan yhtäkkiä. Nappasin ämpärin kainaloon ja asensin sen sängyn viereen ennen kuin uskalsin mennä takaisin nukkumaan.
On tämä raskaana olo ihanaa.
26.7.2010
25.7.2010
Typerä spekulointi
Nyt on typerän spekuloinnin aika. Analysoidaan sitä, että miksi minulla tärppäsi nimenomaan tässä kierrossa. Totuushan on, että tuskin mikään näistä asioista oli mitenkään ratkaisevaa, ja että minulla tärppäsi nyt vain siksi että nyt se oli tärpätäkseen. Mutta kun näitä asioita aina jauhetaan ja puidaan keskustelufoorumeilla, niin pitäähän minun nyt sitten analysoida ihan huvikseni.
Syöminen ja juominen
Kierto alkoi 7.6. ja koko kesäkuun ajan olin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sellainen ruokavalio vaikuttaa verensokereihin, ja verensokerit vaikuttavat hormoneihin, jotka puolestaan vaikuttavat tiedätte kyllä mihin (syy miksi minun kaltaisilleni PCO-potilaille annetaan joskus lääkkeeksi metformiinia eli diabeteslääkettä lapsettomuuden hoitoon). Olisikohan tällä karppaamisella - jonka tosin lopetin 2.7. - jotakin vaikutusta raskaaksi tulemiseen?
Alkoholin sanotaan olevan haitaksi esim. ovulaation kannalta. Minä join tässä kierrossa alkoholia paljon enemmän kuin aiemmissa kierroissa, kun sattui olemaan poikkeuksellisen paljon kaikenlaista bilehommaa. Siltikin tulin raskaaksi.
Juu ja mitään greippimehua en todellakaan ole juonut. En koko vauvakuumeen aikana. Enkä juo.
Stressaaminen ja vauvakuumeen pyöritteleminen mielessä
Lapsettomuudesta kärsivät ihmiset inhoavat tätä ohjetta, jonka saavat kuulla moneen kertaan: "älä stressaa! Älä ajattele koko asiaa!" Juu-u, onhan se helppoa olla ajattelematta ja stessamaatta... tai sitten ei. Todella rasittava ohje. Mutta kuinka ollakaan, minä tulin raskaaksi sellaisessa kierrossa jolloin ajattelin vauvakuumettani poikkeuksellisen vähän. Olin nimittäin heittänyt jo kirveen kaivoon kolmen tuloksettoman clomikierron jälkeen. Ja ennen kaikkea minulla oli muuta ajateltavaa, esim. ulkomaanmatka. On erinäisten laskukaavojen ja päättelyketjujen perusteella erittäin todennäköistä, että alkioni on kiinnittynyt kohdun seinämään nimenomaan ulkomaanmatkani aikana. Siellä en joutanut tätä asiaa ajattelemaan, eikä kyllä strssiäkään ollut. Matkan jälkeen alkoi taas ahdistus ja stressi, kun kuukautiset olivat myöhässä mutta raskaustesti näytti miinusta, eli päättelin kierron jääneen ovuloimattomaksi. Mutta silloin olin jo - erittäin alkuvaiheessa kylläkin - raskaana.
Tulevien hoitojen "uhka" tai helpotus
Olen kuullut useita sellaisia tapauksia, että jotkut pitkään lapsettomana olleet ovat tulleet raskaaksi juuri ennen hoitoihin pääsyä. Esimerkiksi niin, että ovat saaneet kutsun lapsettomuushoitoihin tai on määrä seuraavasta kierrosta mennä tekemään jokin kovemman tason hedelmöityshoito. Ehkä siinä mieli siirtyy tästä hetkestä tulevaan, ajattelee vaan tulevia hoitoja ja se ajatus helpottaa mieltä. Ja kun mieli helpottuu, niin kehokin toimii paremmin. Tai jotain. Kuten jo totesin, typerää spekulointia. Mutta tämä kohta päti myös minuun: sain nimittäin kesäkuussa kutsun julkisen puolen lapsettomuushoitoihin, ja pari viikkoa sitten päätin soittaa yksityiselle lapsettomuusklinikalle heti heinäkuun lopussa kun se aukeaa. Minulla oli valmiit suunnitelmat siitä, miten käyn ensin inseminaatioissa yksityisellä ja sitten IVF:ään julkiselle. Ei paljon kiinnostanut enää keskittyä tähän hetkeen ja "pieleen menneeseen" (kuten luulin) clomikiertooni. Ja kappas vain, raskaustestiin pärähti plussa silloin kun sitä vähiten osasin odottaa.
Lääkkeet
Totta kai erittäin ratkaisevaa oli se, että söin clomifenia tässä kierrossa, kuten olen tehnyt kolme aiempaakin kiertoa. Ilman clomifeniä en olisi tullut raskaaksi, koska minulla on paha PCO jonka vuoksi en ovuloi ilman lääkkeitä. Mutta clomien lisäksi minulla tuli syötyä myös Terolutit tähän kiertoon, koska luulin ovulaation jääneen kokonaan pois ja halusin saada kierron loppumaan. Olen saanut Terolutteja lääkäriltä sitä varten, että saan lopetettua kierron, mikäli ovulaatio jää pois ja kierto pitkittyy. Tiedän, että joillekin määrätään Terolutit myös ovuloiviin clomikiertoihin tukemaan loppukierron omaa hormoonitoimintaa. Oliko Terolutit se ratkaiseva tekijä, kun satuin ne vahingossa nyt syömään? Aiemmissa clomikierroissa en ole niitä syönyt. Toisaalta hedelmöittyminen ja kiinnittyminen ovat todennäköisimmin tapahtuneet jo ennen Terojen syömistä, joten enpä tiedä oliko niillä vaikutusta.
Syöminen ja juominen
Kierto alkoi 7.6. ja koko kesäkuun ajan olin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sellainen ruokavalio vaikuttaa verensokereihin, ja verensokerit vaikuttavat hormoneihin, jotka puolestaan vaikuttavat tiedätte kyllä mihin (syy miksi minun kaltaisilleni PCO-potilaille annetaan joskus lääkkeeksi metformiinia eli diabeteslääkettä lapsettomuuden hoitoon). Olisikohan tällä karppaamisella - jonka tosin lopetin 2.7. - jotakin vaikutusta raskaaksi tulemiseen?
Alkoholin sanotaan olevan haitaksi esim. ovulaation kannalta. Minä join tässä kierrossa alkoholia paljon enemmän kuin aiemmissa kierroissa, kun sattui olemaan poikkeuksellisen paljon kaikenlaista bilehommaa. Siltikin tulin raskaaksi.
Juu ja mitään greippimehua en todellakaan ole juonut. En koko vauvakuumeen aikana. Enkä juo.
Stressaaminen ja vauvakuumeen pyöritteleminen mielessä
Lapsettomuudesta kärsivät ihmiset inhoavat tätä ohjetta, jonka saavat kuulla moneen kertaan: "älä stressaa! Älä ajattele koko asiaa!" Juu-u, onhan se helppoa olla ajattelematta ja stessamaatta... tai sitten ei. Todella rasittava ohje. Mutta kuinka ollakaan, minä tulin raskaaksi sellaisessa kierrossa jolloin ajattelin vauvakuumettani poikkeuksellisen vähän. Olin nimittäin heittänyt jo kirveen kaivoon kolmen tuloksettoman clomikierron jälkeen. Ja ennen kaikkea minulla oli muuta ajateltavaa, esim. ulkomaanmatka. On erinäisten laskukaavojen ja päättelyketjujen perusteella erittäin todennäköistä, että alkioni on kiinnittynyt kohdun seinämään nimenomaan ulkomaanmatkani aikana. Siellä en joutanut tätä asiaa ajattelemaan, eikä kyllä strssiäkään ollut. Matkan jälkeen alkoi taas ahdistus ja stressi, kun kuukautiset olivat myöhässä mutta raskaustesti näytti miinusta, eli päättelin kierron jääneen ovuloimattomaksi. Mutta silloin olin jo - erittäin alkuvaiheessa kylläkin - raskaana.
Tulevien hoitojen "uhka" tai helpotus
Olen kuullut useita sellaisia tapauksia, että jotkut pitkään lapsettomana olleet ovat tulleet raskaaksi juuri ennen hoitoihin pääsyä. Esimerkiksi niin, että ovat saaneet kutsun lapsettomuushoitoihin tai on määrä seuraavasta kierrosta mennä tekemään jokin kovemman tason hedelmöityshoito. Ehkä siinä mieli siirtyy tästä hetkestä tulevaan, ajattelee vaan tulevia hoitoja ja se ajatus helpottaa mieltä. Ja kun mieli helpottuu, niin kehokin toimii paremmin. Tai jotain. Kuten jo totesin, typerää spekulointia. Mutta tämä kohta päti myös minuun: sain nimittäin kesäkuussa kutsun julkisen puolen lapsettomuushoitoihin, ja pari viikkoa sitten päätin soittaa yksityiselle lapsettomuusklinikalle heti heinäkuun lopussa kun se aukeaa. Minulla oli valmiit suunnitelmat siitä, miten käyn ensin inseminaatioissa yksityisellä ja sitten IVF:ään julkiselle. Ei paljon kiinnostanut enää keskittyä tähän hetkeen ja "pieleen menneeseen" (kuten luulin) clomikiertooni. Ja kappas vain, raskaustestiin pärähti plussa silloin kun sitä vähiten osasin odottaa.
Lääkkeet
Totta kai erittäin ratkaisevaa oli se, että söin clomifenia tässä kierrossa, kuten olen tehnyt kolme aiempaakin kiertoa. Ilman clomifeniä en olisi tullut raskaaksi, koska minulla on paha PCO jonka vuoksi en ovuloi ilman lääkkeitä. Mutta clomien lisäksi minulla tuli syötyä myös Terolutit tähän kiertoon, koska luulin ovulaation jääneen kokonaan pois ja halusin saada kierron loppumaan. Olen saanut Terolutteja lääkäriltä sitä varten, että saan lopetettua kierron, mikäli ovulaatio jää pois ja kierto pitkittyy. Tiedän, että joillekin määrätään Terolutit myös ovuloiviin clomikiertoihin tukemaan loppukierron omaa hormoonitoimintaa. Oliko Terolutit se ratkaiseva tekijä, kun satuin ne vahingossa nyt syömään? Aiemmissa clomikierroissa en ole niitä syönyt. Toisaalta hedelmöittyminen ja kiinnittyminen ovat todennäköisimmin tapahtuneet jo ennen Terojen syömistä, joten enpä tiedä oliko niillä vaikutusta.
24.7.2010
Onni iski kuin metrinen leka
Tänä aamuna heräsin taas kesken unien, koska paine alavatsassa ja kipeät rinnat ahdistivat, ja ihanat raskausajatukset hyökkäsivät heti pyörimään mielessäni, kun vähän erehdyin silmiä raottamaan. Sitä paitsi minulla oli nälkä, vaikka olin vetänyt yöllä klo 1 kaksi isoa lättyä mansikkahillon kanssa naamaan. Vessassa käynnin jälkeen pystyin sentään nukahtamaan uudelleen vielä joksikin aikaa.
Kun heräsin myöhemmin toisen kerran, tajusin että olen ihan mielettömän onnellinen. Ei sellaista onnea voi edes käsittää. Samalla mietin sitä, että mitä jos varhaisultrassa ilmenee, ettei tuolla olekaan ketään kotona. Että siellä on tuulimuna tai kuollut alkio. Ajatus tuntui pahalta, mutta siitä huolimatta mikään ei voi estää onneani juuri tässä ja nyt. Varhaisultraan on aikaa kymmenen päivää, ja tiedän, että niistä päivistä tulee pitkiä. Mietin että pitäisikö ottaa kamera mukaan ultraan, ja JOS siellä näkyy sydämen syke, niin kuvata sitä videolle jota voi sitten kotona ihastella yhä uudelleen ja uudelleen. Olisiko sellainen ihan tyhmää? Mitä sitten vaikka olisikin?
Minulla ei ole missään vaiheessa plussan saamisen jälkeen ollut vaikeuksia uskoa sitä, että olen raskaana, koska todisteet raskaudesta ovat niin ilmiselvät. Mutta sitä on vaikea ymmärtää. Että mitä se oikein tarkoittaa? Minun on tosi vaikea sisäistää sitä ajatusta, että minun kohdussani köllöttelee pieni elävä olento, jonka sydän alkaa sykkiä ihan näinä päivinä. Ei se ole enää mikään pieni solupallo, siitä näkee jo että se on joku elävä olento. Ei se kyllä ihmiseltäkään näytä, ja se on vain hiekanjyvän kokoinen.
Tämä viikko on ollut ensimmäisten raskausoireiden aikaa. Nyt on lauantai. Alkuviikosta alkoi rintojen kasvaminen ja kipeytyminen. Muistan tunteneeni jo alkuviikosta välillä lieviä kuukautiskipujen tapaisia tuntemuksia, mutten hirveästi kiinnittänyt niihin huomiota, koska en tiennyt olevani raskaana. Luulin vaan kuukautisten olevan tuloillaan. Alavatsaoireet alkoivat selkiytyä torstaina, tosin sen päivän aamuna tein ensimmäisen plussatestin ja aloin kiinnittää oireisiin enemmän huomiota. Välillä huomasin tuntevani lieviä ällötyksen tunteita, mutta ne olivat ihan harmittomia. Perjantaina eli eilen tuntui jo enemmän pahoinvoinnin tuntemuksia ja alavatsassa alkoi olla paineen tuntua. Nämä alavatsakivut muistuttavat jossain määrin kuukautiskipuja mutta ovat kuitenkin erilaisia. Kivut eivät tunnu yhtä teräviltä eivätkä tule yhtäkkisesti niin kuin kuukautisten aikaan. Kipu alkaa sen sijaan loivasti ja pehmeästi, yltyy paineen ja ahdistuksen tunteeksi, housunnappia haluttaa aukaista ja vyötä löysätä. Sitten tunne häilyy pehmeästi pois pikkuhiljaa, ja olo on taas ihan normaali.
Tänä aamuna paineen tuntu oli jo selvempi. Ajoittain tuntuu pientä ällötystä mutta se ei edelleenkään ole häiritsevää. Ruokahalu on muuttunut ihan järjettömäksi.
Kun heräsin myöhemmin toisen kerran, tajusin että olen ihan mielettömän onnellinen. Ei sellaista onnea voi edes käsittää. Samalla mietin sitä, että mitä jos varhaisultrassa ilmenee, ettei tuolla olekaan ketään kotona. Että siellä on tuulimuna tai kuollut alkio. Ajatus tuntui pahalta, mutta siitä huolimatta mikään ei voi estää onneani juuri tässä ja nyt. Varhaisultraan on aikaa kymmenen päivää, ja tiedän, että niistä päivistä tulee pitkiä. Mietin että pitäisikö ottaa kamera mukaan ultraan, ja JOS siellä näkyy sydämen syke, niin kuvata sitä videolle jota voi sitten kotona ihastella yhä uudelleen ja uudelleen. Olisiko sellainen ihan tyhmää? Mitä sitten vaikka olisikin?
Minulla ei ole missään vaiheessa plussan saamisen jälkeen ollut vaikeuksia uskoa sitä, että olen raskaana, koska todisteet raskaudesta ovat niin ilmiselvät. Mutta sitä on vaikea ymmärtää. Että mitä se oikein tarkoittaa? Minun on tosi vaikea sisäistää sitä ajatusta, että minun kohdussani köllöttelee pieni elävä olento, jonka sydän alkaa sykkiä ihan näinä päivinä. Ei se ole enää mikään pieni solupallo, siitä näkee jo että se on joku elävä olento. Ei se kyllä ihmiseltäkään näytä, ja se on vain hiekanjyvän kokoinen.
Tämä viikko on ollut ensimmäisten raskausoireiden aikaa. Nyt on lauantai. Alkuviikosta alkoi rintojen kasvaminen ja kipeytyminen. Muistan tunteneeni jo alkuviikosta välillä lieviä kuukautiskipujen tapaisia tuntemuksia, mutten hirveästi kiinnittänyt niihin huomiota, koska en tiennyt olevani raskaana. Luulin vaan kuukautisten olevan tuloillaan. Alavatsaoireet alkoivat selkiytyä torstaina, tosin sen päivän aamuna tein ensimmäisen plussatestin ja aloin kiinnittää oireisiin enemmän huomiota. Välillä huomasin tuntevani lieviä ällötyksen tunteita, mutta ne olivat ihan harmittomia. Perjantaina eli eilen tuntui jo enemmän pahoinvoinnin tuntemuksia ja alavatsassa alkoi olla paineen tuntua. Nämä alavatsakivut muistuttavat jossain määrin kuukautiskipuja mutta ovat kuitenkin erilaisia. Kivut eivät tunnu yhtä teräviltä eivätkä tule yhtäkkisesti niin kuin kuukautisten aikaan. Kipu alkaa sen sijaan loivasti ja pehmeästi, yltyy paineen ja ahdistuksen tunteeksi, housunnappia haluttaa aukaista ja vyötä löysätä. Sitten tunne häilyy pehmeästi pois pikkuhiljaa, ja olo on taas ihan normaali.
Tänä aamuna paineen tuntu oli jo selvempi. Ajoittain tuntuu pientä ällötystä mutta se ei edelleenkään ole häiritsevää. Ruokahalu on muuttunut ihan järjettömäksi.
23.7.2010
Uskottava se on
Olen nyt ollut yhden vuorokauden raskaana niin, että olen tiennyt siitä. Tämä vuorokausi on ollut mielenkiintoista tunteiden myllerrystä.
Aluksi olin shokissa. Sitten olin ihan vakava muutaman tunnin, en voinut edes hymyillä. Toisaalta tiesin tarkalleen mitä on tapahtunut, toisaalta en tajunnut siitä mitään. Sitten pikku hiljaa naamalle alkoi levitä hymy, ja ymmärsin, että minulla on nyt, juuri tässä ja nyt, se onni mitä olen odottanut vuosi ja kolme kuukautta. Tai oikeastaan kauemmin, paljon kauemmin, koska toki haaveilin lapsesta jo ennen kuin aloimme sitä yrittää. Olen haavellut siitä toistakymmentä vuotta, se on aina ollut elämäni tärkein tavoite.
Tiedän, että tämä on vielä kovin hauras onni. Että se voidaan ottaa minulta pois millä hetkellä hyvänsä. Mutta jostain syystä, sen sijaan että pelkäisin keskenmenoa hullun lailla ja juoksisin vessassa kyttäämässä ettei vaan verta tule, oloni on todella tyyni keskenmenon riskin suhteen. Ajattelen, että olen saanut jo jotain sellaista, mitä minulta ei koskaan voida ottaa pois: tiedon siitä, että minä voin onnistua tässä, eikä siihen tarvita avuksi kuin tietty hormonilääkitys. Olen jo useamman kuukauden ajan suunnitellut kovempiin hoitoihin menemistä ja tarkoitus oli ilmoittautua yksitysielle lapsettomuusklinikalle jo ensi viikolla. Nyt tiedän, että minä en tarvitse kovempia hoitoja, että tämä voi onnistua helpommallakin. Sitä asiaa ei minulta voi kukaan ottaa pois.
Kävin eilen paiskimassa vähän aikaa melko fyysistä työtä ja siinä hikoillessani ja hengästyessäni mietin, että onkohan tämä nyt ihan turvallista. Mutta sitten ajattelin että ei raskaus ole mikään sairaus, ja kyllä se sieltä pois tulee jos on tullakseen, ei pienellä rehkimisellä ole siihen vaikutusta. Muutenkin ajattelen keskenmenon riskiä niin, että jos se sieltä pois tulee, niin sen on tarkoituskin tulla. Että silloin siinä on jotain vikana, eikä sen pidäkään jatkaa elämäänsä.
Mutta nyt olen raskaana, niin raskaana etten voi olla sitä tuntematta. Rintaliivieni koko on vaihtunut muutamassa päivässä B:stä C:hen. Olen joutunut sen takia käymään vaateostoksilla enkä voi enää kuvitellakaan laittavani vanhoja liivejä päälleni. Säikähdän joka kerta kun katson alaspäin tai kuljen peilin ohi, niin huomattava ero rintavarustuksessani on aiempaan verrattuna. Aiemmissa kierroissa minulla oli aina niitä kuuluisia luulo-oireita, että kun luulin olevani raskaana, olin tuntevinani jotain pientä rintojen kipeytymistä jne. Nyt olen oppinut (eikä tätäkään oppia voi minulta pois ottaa, tapahtui mitä tapahtui! Kuinka paljon olenkaan jo ehtinyt saada!) että luulo-oireita ei kannata kuunnella. Tämänhetkinen tissitilanne on nimittäin sellainen, ettei sitä tarvitse kuulostella ja tunnustella, vaan se on niin räikeän isosti esillä, ettei sitä voi olla huomaamatta. Tuntuu kuin olisi kaksi erillistä yksikköä: minä ja minun rintani. Ja niistä jälkimmäinen vetää kaiken huomioni puoleensa. En erityisemmin pidä isoista rinnoista, joten minun täytyy nyt yrittää tottua tähän. Ehkä opin pitämään niistä, ehkä opin kantamaan niitä ylpeydellä, niin kuin olen aina B-kokoakin kantanut.
Tämän vuorokauden aikana olen saanut kokea myös paljon ilon ja huikeiden energiapurkausten tuntemuksia. Kuinka rohkea, suorastaan uhkarohkea olenkaan, kun uskallan iloita tästä! Ja toisaalta, tämä on minun iloni ja minun onneni juuri nyt ja tässä hetkessä kunnes toisin todistetaan. Joten minulla on oikeus, suorastaan velvollisuus nauttia siitä täysin rinnoin (vähän liiankin täysin...)!
Mielessäni pyörii vaan kaksi kysymystä: milloin tämä on saanut alkunsa, ja millaista vahinkoa teinkään lapselleni viime viikolla runsaasti alkoholia juotuani? En todellakaan voinut kuvitella olevani raskaana, kun kiertopäivänä 35 testi näytti miinusta. Ja sattui tulemaan sellaisia tilanteita, että alkoholia tuli juotua useampana päivänä. Nyt asia vaivaa minua aivan hirveästi. Tosin juttelin siitä ystäväni kanssa, ja hän vakuutteli kovasti, että raskaus on vielä niin alussa ettei alkoholilla ole mitään vaikutusta alkioon. Mutta mistä minä tiedän kuinka alussa se on? Tämä on todellinen mysteeri.
On kaksi vaihtoehtoa, milloin ovulaatio olisi voinut tapahtua. Toinen on tarkka ajankohta, toinen on erittäin liukuva.
Vaihtoehto 1) 19.6., tätä vaihtoehtoa tukevat seuraavat asiat:
Jotenkin vaan vaaka kallistuu tosi vahvasti vaihtoehtoon 2. Jos oletetaan, että hedelmöitys olisi tapahtunut tuona viimeisenä mahdollisena päivänä eli 2.7. niin olisin tänään tasan 5 viikkoa raskaana ja lapsen olisi määrä syntyä 25.3.2011. No siitä ainakin voin olla melko varma, että laskettu aika on viimeistään tuona päivänä. Ja siitä, että laskettu aika on jossain kohden maaliskuuta. Ehkä se tieto riittää näin ensi alkuun: maaliskuu 2011.
Aluksi olin shokissa. Sitten olin ihan vakava muutaman tunnin, en voinut edes hymyillä. Toisaalta tiesin tarkalleen mitä on tapahtunut, toisaalta en tajunnut siitä mitään. Sitten pikku hiljaa naamalle alkoi levitä hymy, ja ymmärsin, että minulla on nyt, juuri tässä ja nyt, se onni mitä olen odottanut vuosi ja kolme kuukautta. Tai oikeastaan kauemmin, paljon kauemmin, koska toki haaveilin lapsesta jo ennen kuin aloimme sitä yrittää. Olen haavellut siitä toistakymmentä vuotta, se on aina ollut elämäni tärkein tavoite.
Tiedän, että tämä on vielä kovin hauras onni. Että se voidaan ottaa minulta pois millä hetkellä hyvänsä. Mutta jostain syystä, sen sijaan että pelkäisin keskenmenoa hullun lailla ja juoksisin vessassa kyttäämässä ettei vaan verta tule, oloni on todella tyyni keskenmenon riskin suhteen. Ajattelen, että olen saanut jo jotain sellaista, mitä minulta ei koskaan voida ottaa pois: tiedon siitä, että minä voin onnistua tässä, eikä siihen tarvita avuksi kuin tietty hormonilääkitys. Olen jo useamman kuukauden ajan suunnitellut kovempiin hoitoihin menemistä ja tarkoitus oli ilmoittautua yksitysielle lapsettomuusklinikalle jo ensi viikolla. Nyt tiedän, että minä en tarvitse kovempia hoitoja, että tämä voi onnistua helpommallakin. Sitä asiaa ei minulta voi kukaan ottaa pois.
Kävin eilen paiskimassa vähän aikaa melko fyysistä työtä ja siinä hikoillessani ja hengästyessäni mietin, että onkohan tämä nyt ihan turvallista. Mutta sitten ajattelin että ei raskaus ole mikään sairaus, ja kyllä se sieltä pois tulee jos on tullakseen, ei pienellä rehkimisellä ole siihen vaikutusta. Muutenkin ajattelen keskenmenon riskiä niin, että jos se sieltä pois tulee, niin sen on tarkoituskin tulla. Että silloin siinä on jotain vikana, eikä sen pidäkään jatkaa elämäänsä.
Mutta nyt olen raskaana, niin raskaana etten voi olla sitä tuntematta. Rintaliivieni koko on vaihtunut muutamassa päivässä B:stä C:hen. Olen joutunut sen takia käymään vaateostoksilla enkä voi enää kuvitellakaan laittavani vanhoja liivejä päälleni. Säikähdän joka kerta kun katson alaspäin tai kuljen peilin ohi, niin huomattava ero rintavarustuksessani on aiempaan verrattuna. Aiemmissa kierroissa minulla oli aina niitä kuuluisia luulo-oireita, että kun luulin olevani raskaana, olin tuntevinani jotain pientä rintojen kipeytymistä jne. Nyt olen oppinut (eikä tätäkään oppia voi minulta pois ottaa, tapahtui mitä tapahtui! Kuinka paljon olenkaan jo ehtinyt saada!) että luulo-oireita ei kannata kuunnella. Tämänhetkinen tissitilanne on nimittäin sellainen, ettei sitä tarvitse kuulostella ja tunnustella, vaan se on niin räikeän isosti esillä, ettei sitä voi olla huomaamatta. Tuntuu kuin olisi kaksi erillistä yksikköä: minä ja minun rintani. Ja niistä jälkimmäinen vetää kaiken huomioni puoleensa. En erityisemmin pidä isoista rinnoista, joten minun täytyy nyt yrittää tottua tähän. Ehkä opin pitämään niistä, ehkä opin kantamaan niitä ylpeydellä, niin kuin olen aina B-kokoakin kantanut.
Tämän vuorokauden aikana olen saanut kokea myös paljon ilon ja huikeiden energiapurkausten tuntemuksia. Kuinka rohkea, suorastaan uhkarohkea olenkaan, kun uskallan iloita tästä! Ja toisaalta, tämä on minun iloni ja minun onneni juuri nyt ja tässä hetkessä kunnes toisin todistetaan. Joten minulla on oikeus, suorastaan velvollisuus nauttia siitä täysin rinnoin (vähän liiankin täysin...)!
Mielessäni pyörii vaan kaksi kysymystä: milloin tämä on saanut alkunsa, ja millaista vahinkoa teinkään lapselleni viime viikolla runsaasti alkoholia juotuani? En todellakaan voinut kuvitella olevani raskaana, kun kiertopäivänä 35 testi näytti miinusta. Ja sattui tulemaan sellaisia tilanteita, että alkoholia tuli juotua useampana päivänä. Nyt asia vaivaa minua aivan hirveästi. Tosin juttelin siitä ystäväni kanssa, ja hän vakuutteli kovasti, että raskaus on vielä niin alussa ettei alkoholilla ole mitään vaikutusta alkioon. Mutta mistä minä tiedän kuinka alussa se on? Tämä on todellinen mysteeri.
On kaksi vaihtoehtoa, milloin ovulaatio olisi voinut tapahtua. Toinen on tarkka ajankohta, toinen on erittäin liukuva.
Vaihtoehto 1) 19.6., tätä vaihtoehtoa tukevat seuraavat asiat:
- ajoitus olisi ollut oikea, oli kierron päivä 13 ja minulla on tapahtunut aiemmissa clomikierroissa todistetusti ovulaatio kp 13 - 15
- oli aivan selvät ovulaatiokivut
- ovulaatiolimoja esiintyi aikavälillä 23. - 26.6.
- 11.7. raskaustesti näytti vielä miinusta joten raskaus oli luultavasti hyvin alussa (jos siihen on luottaminen, että plussa näkyy 14 päivää ovulaation jälkeen olisi ovulaatio voinut olla aikaisintaan 27.6.)
- jos olisin tullut tässä kesä-heinäkuun vaihteessa raskaaksi, olisin nyt raskausviikolla 5, ja netistä löytämieni tietojen mukaan tissioireet ym. tulevat yleensä nimenomaan rv 5
- tänä aamuna tekemäni raskaustesti on sitä mieltä, että hedelmöittyminen olisi tapahtunut 2 - 3 viikkoa sitten (käytännössä sen olisi pitänyt tapahtua 2.7. koska sen jälkeen on ollut sänkyhommista pitkä tauko)
Jotenkin vaan vaaka kallistuu tosi vahvasti vaihtoehtoon 2. Jos oletetaan, että hedelmöitys olisi tapahtunut tuona viimeisenä mahdollisena päivänä eli 2.7. niin olisin tänään tasan 5 viikkoa raskaana ja lapsen olisi määrä syntyä 25.3.2011. No siitä ainakin voin olla melko varma, että laskettu aika on viimeistään tuona päivänä. Ja siitä, että laskettu aika on jossain kohden maaliskuuta. Ehkä se tieto riittää näin ensi alkuun: maaliskuu 2011.
22.7.2010
Plussa
Kierto on kestänyt jo 46 päivää. Siinä vaiheessa kun oli kulunut 35 päivää tätä kiertoa tein testin, ja se oli miinus. Niin myöhään pitäisi kyllä jo plussa näkyä. Niinhän sitä luulisi.
Mutta kun tissit eivät mahdu enää liiveihin. Ja kun testasin tänään taas:
Mutta kun tissit eivät mahdu enää liiveihin. Ja kun testasin tänään taas:
15.7.2010
Pimeää
Olen vaipunut synkkyyteen. On ollut kova paikka huomata, että vaikka olemme kulkeneet jo pitkän matkan, aivan liian pitkän, olemmekin kulkeneet ympyrää ja palanneet takaisin päin. Katkeruus valtaa mielen, koko ajan vaan kyselee itku kurkussa että miksi? Miksi juuri me? Välillä mieleen häivähtää karmeita ajatuksia siitä, että mitä jos emme koskaan onnistu. Kuinka voisin elää lopun elämäni lapsettomana? En voi. Se ei ole vaihtoehto. Meidän täytyy onnistua, pakkohan meidän on.
Todennäköisyyslaskenta tekee minut hulluksi. Mitä järkeä on mennä vaikkapa inseminaatioon jos sen onnistumistodennäköisyys on tilastollisesti vain 10 - 15 %? Kun luomumeiningillä todennäköisyys on 20 %. Tuohan tarkoittaa sitä että pitäisi pysyä kotona luomuilemassa. Ja mitä järkeä on maksaa itsensä kipeäksi IVF-hoidoista, jos niissäkin onnistumisprosentti on vain jonkun 30 % luokkaa per yritys? Mitä järkeä on ylipäänsä edes haluta lisääntyä, jos se kerran on näin vaikeaa ja pilaa kaiken ilon elämästä?
Mitä järkeä on elää, jos ei saa lasta?
Todennäköisyyslaskenta tekee minut hulluksi. Mitä järkeä on mennä vaikkapa inseminaatioon jos sen onnistumistodennäköisyys on tilastollisesti vain 10 - 15 %? Kun luomumeiningillä todennäköisyys on 20 %. Tuohan tarkoittaa sitä että pitäisi pysyä kotona luomuilemassa. Ja mitä järkeä on maksaa itsensä kipeäksi IVF-hoidoista, jos niissäkin onnistumisprosentti on vain jonkun 30 % luokkaa per yritys? Mitä järkeä on ylipäänsä edes haluta lisääntyä, jos se kerran on näin vaikeaa ja pilaa kaiken ilon elämästä?
Mitä järkeä on elää, jos ei saa lasta?
11.7.2010
Takaisin menneeseen
Olen saanut elellä "normaalin" naisen elämää maaliskuusta saakka clomien ansiosta, koska niillä olen ovuloinut. Sitä on tapahtunut jo niin monesti, että olen melkein tuudittautunut pitämään sitä itsestäänselvyytenä. Nyt todellisuus iski taas päin naamaa: minulla on PCO, ei se mihinkään ole karannut, vaikka lääkkeitä söisinkin. Nyt eletään neljättä clomikiertoa ja joudun valitettavasti toteamaan, että tällä kertaa lääkitys ei toiminut. Ovulaatio jäi välistä, niin kuin ennen vanhaan. Olin reissussa viikon ja tietysti koko ajan mietin, että missähän vuoto viipyy, olenkohan raskaana. Oli tylyä tehdä kotiin palattua miinustesti ja todeta, että vanha tuttu PCO se vaan siellä taas riehuu. Minä ja minun surkeat, käyttökelvottomat munasarjani. En minä näiden kanssa mihinkään pääse.
Edessä on 1,5 kk toivotonta elämää, kun ei ole mitään lääkitystä eikä lääkäriin heinäkuussa pääse. Ei auta kuin odottaa taas. Odottaa ja odottaa. Sitähän tässä on tehty jo viime vuoden keväästä saakka. Odotettu odottamista.
Edessä on 1,5 kk toivotonta elämää, kun ei ole mitään lääkitystä eikä lääkäriin heinäkuussa pääse. Ei auta kuin odottaa taas. Odottaa ja odottaa. Sitähän tässä on tehty jo viime vuoden keväästä saakka. Odotettu odottamista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)